8-9.4.2015 meidän Bella sai 11 pentua josta 8 jäi henkiin.
Tänne kirjoitan pentujen kuulumisia ja laitan niistä kuvia.
Näin tulevat ostajat myös pääsee seuraamaan oman pennun kehitystä.
Pieni tausta ylpeistä vanhemmista:
25.11.2011 syntyi eräälle muhoslaiselle pariskunnalle vahinkopentue.
Emo: Kultainennoutaja
Isä: Astralianpaimenkoira
Kahdeksan viikkoa tästä yksi pennuista sai uuden kodin meiltä.
Tyttö-koira ristittiin heti kuvan perusteella Bellaksi, niin nätti se oli.
Me käytiin silloin Oulussa töissä ja se vietti 10 pitkää tuntia yksin kotona.
Tästä me ahdistuttiin ja ajatus kaverin hankkimisesta Bellalle alkoi muhia päässä.
Etsittiin kauan sopivaa koiraa
Eräänä päivänä löytyi mielenkiintoinen ilmoitus.
Maalahtelainen perhe haki uutta kotia pian seitsemän vuotiaalle Tiibetinmastiffi urokselle.
Käytiin s-posti kirjeenvaihtoa ja Uuden vuoden aaton aattona 2013 Igor saapui meille.
Igor ja Bella oli heti kuin paita ja peppu.
Ainoa huolenaihe oli, ettei kummatkaan koirat ollut kastroitu/sterilisoitu.
Se hoidettiin niin, että koirat pidettiin erillään Bellan juoksun aikana.
Ja kun ne oli yhdessä, Bellalla oli aina housut.
Tammikuussa 2015 Bellalla alkoi juoksut, kuukausi liian aikaisin.
Kun koko perhe lähti Rukalle mökkilomalle helmikuun alussa, koirat tietysti mukana, luultiin että juoksut oli jo ohi.
MUTTA... 5.2. nähtiin kun Igor astui Bellan.
Silloin tiedettiin, että 9 viikon päästä meidän perheessä on koiranpentuja.
Ja niinhän niitä sit syntyi 11 kappaletta 8-9.4.2015.
Näin alkoi Bellan ja Igorin poikien tarina.

Ei kommentteja:
Lähetä kommentti